Buukkaa kuin ammattilainen - Henri Rantanen & Toni Tillonen

Buukkaa kuin ammattilainen - Audio

Yksi suoramyynnin tärkeimpiä osa-alueita on kontaktoiminen.

Tässä äänitteessä tullaan kuulemaan kahta suoramyyntialan ammattilaista.
Henri Rantanen on alansa huippuosaaja. Hän aloitti suoramyyntiuransa vuonna 2003 ja johtaa tällä hetkellä yhtä Suomen menestyneimmistä suoramyyntiorganisaatioista.
Henri nousi vuodessa edustamansa suoramyyntiyhtiön yhdeksi johtavista partnereista. Hänen johtamansa tiimi on rakentanut kansainvälisen liiketoiminnan, jossa on tuhansia tyytyväisiä asiakkaita. Jo kolmantena vuonna henrin tiimi ylitti miljoonan euron liikevaihdon. Henri on valmentanut ja auttanut useita Suomen menestyneimpiä suoramyyntialan yrittäjiä.
Toni Tillonen tutustui suoramyyntialaan vuonna 1997, ollessaan 19-vuotias. Hän on menestynyt ns. perinteisessä yrittäjyydessä kuin myös suoramyynnissä. Tällä hetkellä hän johtaa menestyksekkäästi suoramyyntiorganisaatiota, joka toimii 13 eri maassa. Tonilla on myös intohimona kehittää suoramyyntitoimialaa.  
Äänitteessä Toni ja Henri käyvät läpi erilaisia tekniikoita ja ideoita onnistuneeseen ja miellyttävään tapaamisen sopimiseen. Sisältö on geneeristä eli sopii kenelle tahansa aiheesta kiinnostuneelle, toimialasta riippumatta. 
Kesto n. 40 min.

 

Subscribe